lauantai, 11. helmikuuta 2012

Seksivau! Kuvia!

Kävin viime syksynä miehen kanssa lounaalla thaimaalaisessa ravintolassa. Valitsimme ikkunapöydän.

Vieressämme oli hylly, jolla oli myynnissä erilaisia eksoottisia ruokatarvikkeita. Hyllyllä oli myös huiveja ja jotain muita silkkiasusteita. Ja - nakukuva.

Sellainen aanelosen kokoinen hologrammikuva alastomasta naisesta. Oikeastaan niitä oli aika monta, ja kaikki olivat mukavasti näkyvillä: kauniita naisia kauniine muotoineen.

Melkein vedin riisit nenään. Omaan ravintolanautintooni ei kuulu alastoman naisen katselu, joten kuvat eivät mitenkään ilahduttaneet minua.

Nousin tuolista ja käänsin kuvat nurin. Salaa toivoin, että viestini menisi perille henkilökunnalle.

Tänään menimme miehen kanssa uudelleen samaan ravintolaan - siellä on älyttömän hyvä ruoka - ja sattumoisin valitsimme saman pöydän.

Ei varmaan ole yllätys, että samat naiset katselivat hyllyltä meitä. Eikä varmaan yllätä, mitä minä tein. Käänsin kuvat taas nurin. Henkilökunta oli varmaan luullut tuulenpuuskan kaataneen ne edellisellä kerralla.

Miksi ihmeessä ne olivat myynnissä? Kuuluuko nyt ihan oikeasti thai-kulttuuriin tällainen nakukuvien myynti? Ja olimme ruokaravintolassa, jossa ei ole tietääkseni tarjolla hierontaa takahuoneessa. Niin, aika vahvana on mielessä stereotypiat thaipalveluista tämänkin jälkeen.

Tietääkseni työpaikoillakaan ei saa pitää tissikuvia tietokoneen taustakuvana, joten miksi sellaisia saa sitten pitää ruokaravintolassa näytillä? Ravintola on ihan tavallinen ruokapaikka, jossa käy perheitäkin. Ja kuvat voi nähdä kadultakin.

Ja miksi on ihan mahdotonta sanoa tästä asiasta suoraan ravintolan henkilökunnalle? Kuka tekisi sen puolestani?

3 kommenttia:

  1. Otsikosta täytyy kiittää Katleena Kortesuota, http://www.eioototta.fi.

    Varastin idean Katleenalta, joka on aina uhonnut laittavansa sen postauksensa otsikoksi. Ehdinköhän ennen häntä? :)

    VastaaPoista
  2. Voi pahus, ehdit ennen minua. Täytyy ylittää tuo vaikkapa otsikolla "Seksihelteet saapuvat!"

    Enää pitäisi keksiä sisältö sille otsikolle.

    Mutta sitä en kyllä tajua, mitä alastomat naiset tekevät ravintolan sisustuksessa.

    VastaaPoista
  3. Oih, vein otsikkosi tylysti, anteeksi! Uskon tosin, että se kestää kulutusta.

    Seksihelteet on myös oiva otsikko. Voisit toki laajentaa sitä vaikkapa seksikesään, -lomaan, -viikonloppuun, -pyhään tai miksei myös seksiarkeen. Siten löytynee sisältökin vaivatta.

    VastaaPoista

Kiitos aktiivisuudestasi!